Elämä risaiseksi. Sijoitamme joidenkin viikkojen työpanoksen Vesijärvisäätiön tueksi Lahden Vesijärven kunnostustyön tukemiseen sekä vesienkunnostusosaamisen levittämiseksi paitsi Suomessa myös maailmalle. Kampanjat realisoituvat keväällä, suunnitelmat ovat pitkällä ja rohkenemme sanoa että yleisön sopii odottaa odottamatonta.
Panostus on meille merkittävä pro bono, mutta asiakin on tärkeä. Olemme tehneet töitä mm. Cleantechin parissa jo toista vuosikymmentä ja esimerkiksi viime aikojen Päijät-Hämeessä laajaa huomiota saanut Viipurilaisen Kotileipomon tarina on vähintäänkin lähellä puhdasta suomalaista luontoa.
Joulukuussa julkaistaan myös tekemiämme virtual reality – ja filmitöitä Päijät-Hämeen Jätehuollolle.